Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

Kiinan uusi vuosi 2019 – hidastuva talous ja kasvava rataverkko

Kohta on taas tärkeä päivä Kiinassa ja koko Aasiassa, kun kiinalainen uusi vuosi vaihtuu 5. helmikuuta. Vuosi 2018 ja kuluvan vuoden 2019 alku on ollut aktiivista keskustelua Kiinan nykytilasta, tulevaisuudesta ja huolesta kiinalaisen talousveturin hiipumisesta. Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasota, Pohjois-Korea ja koko skandaali Huawein ympärillä on pitänyt päättäjät ja mediat kiireisinä.

Presidentti Xi’n silkkitieprojekti on jäänyt uutisissa vähemmälle, mutta projekti etenee edelleen vahvasti. Vastoinkäymisiä on kuitenkin jo nähty, viimeksi kun Malesia peruutti projektin koskien etelärannikon junarataa ja kahta kaasuputkea. Projektin hintalappu oli 23 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Junarataprojektin oli tarkoitus taata toimiva raidelinkki Euroopasta Singaporeen. Mitä ilmeisimmin syynä projektin peruutukseen oli vaadittava massiivinen sijoitus projektiin, joka ei malesialaisten mielestä tuo vastaavaa hyötyä Malesialle. Liian suuri hinta liian pienestä hödystä.

Samaan aikaan Kiina ei kuitenkaan luovuta infran rakentamisessa, vaan päinvastoin panostaa 125 miljardia dollaria rakentaakseen lähes 7000 kilometriä uutta raidetta vuoden 2019 aikana. Kiinan High-Speed Rail -verkosto on jo suurin maailmassa. Toisin kuin Euroopassa tai Amerikassa, Kiinan ilmatila on tukossa, kun armeija ja ilmavoimat varaavat isoja alueita vain omaan käyttöönsä. Vaihtoehdoksi on rakennettu nopea ja kattava rataverkko. Beijingistä Shanghaisin pääsee alle viidessä tunnissa. Euroopassa sama etäisyys junalla vie yli 20 tuntia. Vauhti, jolla Kiina edelleen panostaa raideinfraansa on vain kasvanut vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen, ja jättää länsimaat kauas taakseen. Vastaavia, infraprojekteja on käynnissä useita, joilla Beijing pyrkii hidastamaan talouskasvunsa hidastumista ja pitämään talouden rattaat pyörimässä ja sijoittajat vakuutettuina siitä, että Kiina tilanteen tasalla ja sillä on pakillinen oikeita työkaluja joilla kasvu jatkuu [1].

Toinen näkyvästi esillä ollut työkalu talouden elvyttämiseen infran rakentamisen lisäki on veroalennukset, joita Kiina jakaa jopa 300 miljardin dollarin arvosta vuodesta 2019 alkaen. Nämä verohelpotukset tulevat aikasempien veroleikkausten päälle, kun toukokuussa leikattiin arvonlisäveroa rakentamiselta, kuljetukselta, ruoalta, sekä henkilötuloverotusta sekä PK yritysten verotusta kevennettiin. Beijing tuntuu polttavan velkarahaa veron kevennyksiin ja infraprojekteihin lähes ennennäkemättömällä tahdilla. Uuden finanssikriisin puhjetessa, käsissä on pahimmillaan katastrofaalinen vuosi. Varsinkin kun kauppasotaa ei ole vielä edes sovittu [2].

Luottoluokittajat ovat kuitenkin optimistisisia pitäessään Kiinan luottoluokitusta A-luokassa sekä pitkällä, että lyhyellä aikavälillä. Kiina on viimevuosina ottanut niin isoa roolia maailman taloudessa, että talouskasvun hiipumisesta ollaan aidosti huolissaan. Mikäli velkapommi räjähtää jonkin ulkoisen tekijän seurauksena, vaikutukset maailmantaloudelle ovat isommat kuin kertaakaan aikaisemmin. Jos Kiina ei osta, laivat eivät kuljeta, satamat eivät lastaa ja lopulta tehtaat eivät valmista. Koko toimitusketju pysähtyy. Vaikka ainekset katastrofiin ovatkin olemassa, vuosi vaihtuu Kiinassa mitä todennäköisimmin hyvissä ja optimistisissa tunnelmissa. Toivottavasti hyvä vire riittää myös alkavan vuoden loppuun asti – tervetuloa sian vuosi 2019.

[1] Nikkei Asia Review

[2] China Business

Tietoa kirjoittajasta

Tuomo Keltto

Tuomo Keltto on logistiikkainsinööri, joka jatkoi opiskelujaan Seoulissa Etelä-Koreassa. Hän opiskeli Korean hallituksen stipendillä kansainvälisen kaupan ja logistiikan maisteritason tutkintoa. Hän valmistui keväällä 2019 ja on nyt palannut Suomeen. Hän työskentelee Nesteellä Porvoossa ja hallinnoi materiaalivirtoja jalostamoalueelle. - Keltto on ollut aiemmin Stevecolla Hietasessa kolme kesää tilapäisahtaajana ja yhden kesän työnjohtajana.