Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

j.Kr. eli jälkeen Koronan

Tätä kirjoittaessa minusta tuntuu, että huhtikuu on kestänyt jo kuukauden ja että maaliskuu kesti vähintäänkin vuosineljänneksen. Uutisvirran on täyttänyt sairaus ja sen seurannaisvaikutukset, eikä loppua ole näköpiirissä.

Maailma tuntuu asettuneen kokonaan uuteen asentoon, joka osittain tuntuu epämiellyttävältä ja osittain vain uudelta. Selvältä vaikuttaa kuitenkin, että muutos on suurelta osaltaan pysyvä.

Ajan kokemisen lisäksi ihmisten käyttäytyminen on muuttunut tavalla, joka vaikuttaa varsinkin palveluliiketoimintoihin lamauttavalla voimalla. Valmistava liiketoiminta joutuu varautumaan henkilöstöriskeihin, joista puhuminen olisi nostattanut hyväntahtoisen sääliviä hymyjä tietäjien huulille vielä muutama viikko sitten.

Tähän maailman muutokseen voi suhtautua monella tavalla. Aivan kuten äkillisen uhan edessä muutoinkin joku lamaantuu ja toivoo, että odottamalla tilanne palaa vanhaan ja turvalliseen uomaansa. Toinen ryhtyy raivokkaaseen taisteluun muuttaakseen maailman takaisin sellaiseksi, jossa on totuttu toimimaan. Molemmat joutuvat pettymään. Maailma ei palaa entiselleen kenenkään omilla toimilla tai toimettomuudella.

Evoluutioteorian mukaan voimakkaimmat tai edes älykkäimmät eivät lopulta menesty maailmassa parhaiten, vaan menestyjiä ovat ne, jotka parhaiten sopeutuvat olosuhteiden loputtomaan muutokseen. Tästä johdettuna ne yritykset pärjäävät, jotka muuttavat omaa toimintaansa sellaiseksi, että se kestää myös muuttuneessa todellisuudessa.

Toimintasuunnat ovat siis näennäisesti ja perinteiseltä näkökulmalta katsoen ristiriitaisia. Toiminnan muuttaminen vaikuttaa pelottavalta. Siitä huolimatta se on turvallisempi tapa edetä.

Monen toimistotyötä tekevän arki on mullistunut etätyön myötä. Toki moni on sitä harjoitellut hyvällä menestyksellä jo aikaisemminkin. Viime viikkoina etätyön tekemisen ja etätyön johtamisen merkitys on syventynyt ja saanut uusia merkityksiä. Aiemmin hienolta kalskahtanut ja vähän kadehdittukin asia on muutamassa viikossa karistanut turhan hienouden harteiltaan. Työ kotona onkin oikeastaan samaa työtä konttoria hankalammissa olosuhteissa ja ilman työkavereiden sosiaalista verkostoa – kokouskahvien puutteesta puhumattakaan. Monella työn ja vapaa-ajan kietoutuminen toisiinsa saattaa tuoda haasteita palautumiselle ja huonoa omaatuntoa sekä työasioiden että kotitöiden rästeistä. Veikkaisin, että digiloikka on kuitenkin tullut elämiimme jäädäkseen.

Pysytään terveinä

Ari-Pekka Saari

***

Teksti on julkaistu Kymenlaakson kauppakamarin jäsentiedotteessa 15.4.2020.
Ari-Pekka Saari on Kymenlaakson kauppakamarin logistiikkavaliokunnan puheenjohtaja

Tietoa kirjoittajasta

Ari-Pekka Saari

Ari-Pekka Saari on Stevecon varatoimitusjohtaja