Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

Tuttu mies konttioperoinnin johtoon

- Kotkalaiselle 20-vuotiaalle sällille oli kova juttu astua sisään Ankkuriin ja Kantasataman portista sisään. Juhlalliselta se tuntuu vieläkin, sanoo Tapani Tolonen, Stevecon Kotkan ja Helsingin konttiterminaalien tuore yksikönjohtaja. Haastattelu tehtiin vanhojen aikojen kunniaksi Ankkurissa.

Tapani aloitti uudessa tehtävässään 1.12. Stevecon palkkalistoilla hän on kuitenkin ollut monta kertaa aiemminkin.

Ennen inttiaikaa Tapani oli ollut erilaisissa töissä satamassa ja kun varusmiespalvelus oli hoidettu pois alta, oli vuoro pyrkiä Stevecon, arvostetun satamaoperaattorin palvelukseen. Elettiin vuotta 2004 ja tutut Stevecolaiset sanoivat, että jos jossain töitä on tarjolla, niin Mussalossa, mutta työ tilapäisahtaajana löytyikin Kantasatamasta.

- Arto Sinikannaksella oli joko tietoa tai aavistus, että Kantasataman aika alkaa olla pian ohi ja hän sanoi työhaastattelussa minulle, että tässä on hommia joksikin aikaa, mutta hae sinä nuori mies johonkin opiskelemaan. Opiskeluista päätöksen olin tehnyt itse jo aiemmin, mutta Arton kommentti tuki asiaa. Olin Kantasatamassa talveen 2006, jolloin siellä pistettiin ensimmäisen kerran lappu luukulle. Seuraavana syksynä aloitin logistiikkainsinöörin opinnot.

Kaasuputkien ja keikkatöiden jälkeen VR:lle

Opiskeluaikana Tapani oli vielä pari kesää töissä Stevecolla Hietasessa, mutta vastavalmistuneelle insinöörille löytyi töitä ahtaustyönjohtajana Stella Stevedoricalla kaasuputkiprojektin aikaan. Määräaikaisen pestin jälkeen hän teki muutamia lyhyempiä logistiikka-alan keikkatöitä, joukossa mm. Haminan tuulimyllypuiston rakentamisen logistiikkaselvitys.

Vuonna 2013 alkoi paria viikkoa vaille kymmenen vuoden aikakausi VR:n palveluksessa. VR:lle Tapani siirtyi suuren kansainvälisen rakennustyömaan pääurakoitsijan logistiikkatiimistä.

- Olin ensin 3,5 vuotta Mussalon asioista vastaava esimies. Se tarkoitti VR:n operatiivista asiakaspalvelua ja asiakasyhteistyötä, sekä henkilöstön esimiehenä toimimista. Siitä lähdin Imatralle palveluyksikön vetäjäksi. Kahden vuoden aikana ehti kertyä paljon kilometrejä auton mittariin, vaikka minulla oli keikkakämppä Imatralla.

- Organisaatiomuutos puolitti alueyksiköiden määrän ja toimistoni siirtyi Kotkaan, Kaakkois-Suomen alueyksikön vetäjäksi. Tässä tehtävässä menikin viimeiset 4,5 vuotta VR:llä.

Esimies patisti jatkamaan opiskeluja

Tapanin mukaan työ VR:llä oli mielekästä, eikä hän nähnyt erityistä tarvetta katsella muuta. Hänen esimiehensä katsoi kuitenkin kauemmas ja kehotti jatkamaan opiskeluja, sillä joskus saattaa eteen tulla tilanne, jossa kahden hyvän työnhakijan kohdalla tutkinto ratkaisee.

- Opiskelin LUT-yliopistossa Lahdessa diplomi-insinööriksi työn ohella. Se oli aikamoinen rypistys, kun oli pieni lapsi kotona. Valmistuin tämän vuoden maaliskuussa.

Kilpailukieltosopimus viivytti aloitusta Stevecolla

Vaikka Tapani viihtyi VR:llä, myös uudet haasteet kiinnostivat. Yleisen liikenne- ja työtilanteen johdosta VR:llä ei näköpiirissä ollut uusia tehtäviä. Samoihin aikoihin tarjoutui mahdollisuus työskennellä toisen satamaoperaattorin palveluksessa Etelä-Suomen aluejohtajana. Aika pian pöydälle tuli tarjous siirtyä Stevecolle konttioperointiyksiköiden johtajaksi. Kilpailukieltosopimuksen vuoksi Tapani joutui odottamaan uuden työn aloittamista joulukuun alkuun saakka.

- Tehtävä on todella kiinnostava. Tunnen entuudestaan stevecolaisia kaikista henkilöstöryhmistä sekä kotkalaisena että VR-yhteistyön kautta.

- Yksikön johtaminen ja ihmisten kanssa toimiminen on samanlaista yrityksestä riippumatta. Sen sijaan operatiivinen toimialakohtainen osuus on uutta ja vaikka tunnen Stevecon yksiköitä VR-ajoilta, edessä on paljon perehtymistä.

-Tällä hetkellähän yleinen suhdanne ei ole kovin vahva ja se näkyy myös satamissa. Tiedän kuitenkin Stevecolla työskentelevän rautaisia ammattilaisia niin kentällä kuin toimistoissa, joten tästäkin ajasta selvitään varmasti hyvin yhteistyötä tehden. Porukassa on paljon joukkuelajien harrastajia tai niitä seuraavia penkkiurheilijoita. Itse näen työpaikassa ja urheilujoukkueessa paljon samaa: yhteistyöllä ja hyvällä tiimihengellä ollaan voittava ja menestyvä porukka.

Korista koko ikä

Tapani on pelannut koripalloa pikkupojasta alkaen ja vaikka uran varrelle mahtuu myös nuorten maajoukkue-edustuksia, palavin innostus pelata tosissaan hiipui parikymppisenä. Ei kuitenkaan kokonaan, sillä hän pelailee edelleen, nyt Karhulan Veikoissa 35-vuotiaiden SM-sarjaa.

- Nykyisin pelaamisessa yhdistyy kuntoilu ja sosiaalinen puoli.

KTP:n peli- ja harjoitussaleilla on pyörinyt monta sukupolvea Tolosia erilaisissa rooleissa vuosikymmenten ajan ja jatkoa on luvassa: Tapanin tytär (3,5 v) käy jo ottamassa tuntumaa palloon ja liikunnan iloon KTP:n koriskerhossa.

***

Tapani Tolosen haastattelu on julkaistu Stevecon henkilöstölehdessä joulukuun alussa, jolloin Tapsa aloitti konttiterminaalien johtajana..

Tietoa kirjoittajasta

Elina Harjama

Elina Harjama on Steveco Oy:n tiedottaja.