Ajankohtaista

Ehkä tämä on vain ahtaajan pojan luonnevikaa, mutta en ole sosiaalisessa mediassa, minun ei tarvitse pitää puolituntemattomia tai täysin tuntemattomia ihmisiä selvillä siitä mitä teen, missä olen ja mitä aion juuri alkaa syömään. Ei tarvitse torjua kaveripyyntöjä!

Sellaista muotia ei ole kovin kauan ollutkaan, mutta nyt on. Haen vertailupohjaa vanhoista ajoista, jolloin pikkuäijänä söin satamasta hankittua elantoa.

Siellä oli yksi Suomen Aulis, rivistä pomoksi noussut, joka harrasti valokuvausta, onneksi. Silloin tällöin hän otti kuvia jätkistään. Ilman Auliksen otoksia ei ahtaajan pojalla olisi kuvamuistoja satamasta.

Mutta eihän kukaan entisessä maailmassa ottanut valokuvia itsestään, höpsähtäneenä olisi pidetty. Mitä Ruhasen Maija olisi sanonut, jos ruokala Merilyhdyssä joku olisi alkanut kuvata ruoka-annostaan. Onko siinä jokin vika?

Laivabongareita saattoi olla, silloin kun satamaan saattoi mennä periaatteessa kuka vain sinne trukkien ja junien väliin Mossella pöljäilemään. Ehkä jollekin kertyikin mittava laivankuva-arkisto, pullotavaraakin.

Nyt se tolkku tulee omasta päästä. Kun olisi joka ukolla vehkeet ottaa valokuvia ja liikkuvaa kuvaa, niin ei someteta. Ei laita ahtaaja Instaan vartin välein kuvaa itsestään työkoneessa, eikä maailmanlaajuiseen internettiin siirry ikuisiksi ajoiksi tieto siitä, että Mussalossa on tauolla maittavat eväät syöty. Ei tarvitse maailman toisella puolella kenenkään ihmetellä, että mikrolätty se maistuu lumisessa maisemassakin.

Somettaminen on niin maailmanlaajuista. Ehkä laivamiehet eivät ole henkisesti läsnä, kun peukalot viuhuvat terveisiä kotiväelle etäisiin maihin. Mitä näitä on, filippiinejä ja vaikeanimisiä kaukomaita.

Ymmärrän, että voi tulla houkutus kertoa pienistäkin asioista, jos on vain rutiininomaista ahtaustyötä. Mutta laittaisiko kukaan sentään naamakirjaan ylpeilevän kuvan uusista työhanskoista.

Ikäisteni äijien rakkaimpia nuoruusmuistoja kuuluu olevan ne kesät, kun koululaisina painivat sellupaalien kanssa. Ennen tottumusta sormet joutui kuulemma aamulla oikomaan yksi kerrallaan.

Epäilen että monessa kesätyössä, ei toki satamassa, on aamuisin samaa ongelmaa. Kun on isän suhteilla hankitussa kesäduunissa sometettu päivät pitkät, niin peukalot ovat puutuneet.

* * *

Kuva on satamasometusta vuodelta 2015