Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

Sataman tositelevisiota

Kaikki eivät ehkä tiedä, että osa niin sanotusta tositeeveestä on tarkkaan käsikirjoitettua. Monet ammattiryhmät ovat jo saaneet osansa. On oltu poliisin matkassa, tullin, palomiesten ja luxusrouvien, joista osa ei ole sen enempää luxusta kuin rouviakaan.

Kaukosäädintä käyttäen pääsee joka päivä ulkomaille kullan kaivuuseen, rekkojen jäätiköiltä hinaamiseen, autojen korjaamiseen ja tietenkin Australian rajalle. Ei hetkeä, ettei punaiseksi kärähtänyt englantilaispari, kiintiösateenkaariväki huomioiden, olisi nyrpistelemässä Espanjan loma-asuntoannille.

Niin miks ei! Miksei tehdä sataman tositeeveetä? Työntekoa ei voi paljonkaan näyttää, kun eihän se kotisohvilla kiinnosta. Täytyy olla arkipäivän draamaa, jota voice over eli taustapuhuja parhaansa mukaan hehkuttaa.

Näytetään kuinka korealaisvalmisteinen auto kaartaa sataman portista. Ääni taustalla sanoo, että taas on alkamassa uusi aamuvuoro maamme suurimmassa vientisatamassa. Ahtaaja ei vielä arvaa, että tästä tulee vastoinkäymisten päivä.

Ja kuvataan ahtaajan kotoa, keittiön pöydällä on jääkaapista nostetut eväät, jotka ovat unohtuneet niille sijoillaan. Ääni kertoo, että eipä ole noista voikkareista huomiseksikaan, koska talon ponin kokoinen vanha uskollinen koira herää kohta ja se on yksi slurps, kun ne ovat syödyt.

Parin tunnin kuluttua soittaa ahtaajan rouva ja kysyy viattomasti, että kulta, eihän se haittaa, että vahingossa tankkasin dieseliä, kun siinä oli mukavamman värinen tankkauspistooli. Se jäi nyt vähän tuohon risteykseen eikä lähde enää käyntiin. Soittelisitko mulle taksin ja autolle hinauksen. No en minä tiedä osoitetta, ei risteyksessä ole mitään osoitetta. Anna meidän osoite ja minun työpaikan osoite ja käske ajaa sitä väliä. Löytävät varmasti.

Taustaääni kertoo, että ahtaajan avioliitto kestää tämänkin pienen vastoinkäymisen. Mutta mitä ihmettä nyt? Pomo tulee ja sanoo, että pitäisi jäädä ylitöihin. Taustaääni jatkaa taas, että totta kai ylkkäriin jäädään, vaikka nyt jää koripallomatsi näkemättä.

Onneksi työtoverilla on repullinen evästä, niin riittäähän siitä. Taustaääni ottaa lisää kierroksia ja yrittää hehkuttaa amerikkalaista loppua, jossa kaikki nauravat laivan edessä tekonaurua. Oikeasti äijiä hävettää, ei olisi pitänyt suostua.

***

Kuva ei liity tekstiin, vaikka siinä dronea lennätetäänkin. Kyse on Stevecon yritysvideon kuvauksiin liittyvästä koelennätyksestä kovalla tuulella marraskuussa 2022.

Tietoa kirjoittajasta

Jari Nenonen

Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Nenosen Ahtaajan poika -pakinoita julkaistaan Stevecon blogissa kerran kuukaudessa.