Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

Heta ja Stig piipahtivat Vuosaaressa

Tullikoirilla on erilaisia uravaihtoehtoja

Ensimmäinen tassunsiirto tullikoiraksi otetaan, kun kokelas on kuuden viikon ikäinen. Sitä ennen on valittu kasvattajat ja kokelaiden sukupuut ja taustat on tutkittu. Taustakartoituksia tehdään luottamuksellisiin työtehtäviin vaadittavilta kaksijalkaisiltakin.

Kuusiviikkoiset kokelaat testataan, esimerkiksi miten ne reagoivat ääniin ja miten ne liikkuvat. Ongelmia voi toki ilmaantua matkan varrella, vaikka testit menisivätkin läpi kiitettävin arvosanoin, mutta pääsääntöisesti testitulos pitää hyvin paikkansa.

Noin kymmenviikkoisena tullikoirakokelas muuttaa ohjaajansa luo. Ensimmäiseksi koulutusohjelmassa on kotikoiran asioiden opiskelu. Se tarkoittaa tavallista arkitottelevaisuutta, sisäsiisteyden opettelua, leikkimistä ja uuden oman perheen kietomista tassun ympärille.

Koirakouluun Kirkkonummelle

Hiljalleen alkavat myös tulevaa uraa tukevat opinnot eli etsintää ja hajuja. 6–8:n kuukauden ikäisenä edessä on toinen testi. Jos koira on ok, edessä on kaksi kolmen viikon jaksoa Kirkkonummella koirakoulussa. Näiden väliin sijoittuu kolmen viikon työharjoittelujakso. Tämä koulutusvaihe painottuu etsintäharjoituksiin.

Tullikoiralla on erilaisia uravaihtoehtoja. Huumausaineiden etsintään tullikoiria on koulutettu vuodesta 1969 alkaen. 2000-luvun alussa työnsä aloitti ensimmäinen savukekoira. Seuraavat erikoistumisalat olivat rahat, aseet ja räjähteet ja viimeisimpänä ruoka. Ruokakoirat koulutetaan etsimään eläinperäisiä elintarvikkeita. Ympäristöoppi on yksi kouluaineista eli kokelasta pitää käyttää monipuolisesti erilaisissa paikoissa ja autossa kulkemistakin pitää harjoitella.

Ammattilaistakin testataan

Vuoden ikäisenä koulutuksen hyväksytyksi suorittanut tullikoirakokelas on valmis operatiivisiin tehtäviin. Kerran vuodessa tehdään osaamisen tasokartoitus ja luvassa on kotiläksyä, jos tasoa ei saavuta. Lisäksi ohjaajat raportoivat joka kuukausi mitä koiran kanssa on tehty.

Tullikoira on virassaan 8–10 vuotta ja jää sitten eläkkeelle. Yleensä koira jää ohjaajalleen, jonka kanssa on elänyt pikkupennusta alkaen. Vaikka onkin virkakoira, se on myös perheenjäsen. Tietenkin, onhan sen ohjaajakin sekä virkahenkilö, että perheenjäsen. Koiran lomat ja vapaat ovat samaan aikaan kun ohjaajankin.

Stig

Heta ja Stig piipahtivat Vuosaaressa

Vuosaaren konttiterminaaliin kävi kesäkuun alkupuolella tutustumassa kaksi tullikoiraa, Heta 7 v ja Stig 1,5 v. Steveco-lehti pääsi esittämään niille muutaman kysymyksen.

Ensinnäkin nimiasia, joka ei kuulemma ole ohjaajille aina yksikertainen tehtävä. Stig kertoi saaneensa nimensä aikanaan tullilaboratoriossa työskennelleen henkilön mukaan. Ohjaaja selvisi Stigin mielestä ihan kelvollisesti ensimmäisestä tehtävästään eli nimen keksimisestä.

Miten Tullikoirat sitten saavat palkan tekemästään työstä? Stigin mukaan palkkaus on kohdallaan: kehut omalta ohjaajalta ja muulta seurueelta ovat aina paikallaan ja onnistumiset tietävät herkkuja, mutta kaikkein paras palkka on pallo ja palloleikit ohjaajan kanssa.

Heta

Vapaa-ajalla kokeneemmalla Hetalla on moodi päällä ja se on tehnyt löytöjä lenkkeillessäänkin. Stig puolestaan heittäytyy nuoren miehen lailla mielellään täysin vapaalle työpäivän jälkeen ja elämään normaalia perhekoiran arkea. Mikäpä sen mukavampaa kuin käpertyä ohjaajan kainaloon nukkumaan pitkän työpäivän jälkeen.

Stigistä on helppo homma tietää, milloin on aika lähteä töihin. Sen näkee omista ja ohjaajan varusteita: vapaa-ajalla ei pidetä virka-asua (Stigin tapauksessa työvaljaita ja heijastavaa liiviä).

Työ tuo mukanaan aina uusia haasteita ja oppimista. Hetken mietittyään Stig muistaa, että sen on ensi tilassa opeteltava tunnistamaan ja tervehtimään ohjaajan esimiehiä. Siinä on kuulemma ollut puutteita.

Tullikoira takaa liikunnallisen elämäntavan

Tullin koiratoiminnan koordinaattorina toimii tulliylitarkastaja Marko Kiiski. Hän kertoo, että koko valtakunnassa tullikoiria on 47, mutta toiminnan pääpaino on etelässä.

- Lähes kaikki tullikoirat ovat käyttölinjaisia labradorinnoutajia. Koiramateriaali on muuttunut vuosein varrella. Käyttölinjaiset on jalostettu vilkkaiksi ja se tuo omia haasteita, Kiiski sanoo.

Koiranohjaaja valitaan Tullin henkilökunnasta, jolloin etuina on hyvä tullityön tuntemus. Ohjaajilta vaaditaan paljon, sillä koulutuksen lisäksi koira on pidettävä hyvässä kunnossa, mikä merkitsee ohjaajallekin liikunnallista elämäntapaa ja tarkkuutta koiran oikeanlaisen ravinnon turvaamiseksi.

- Ensimmäinen virkakoira on usein harjoituskappale ja seuraavan kanssa kokemusta on jo kertynyt, mutta työ vaatii jatkuvaa uuden oppimista.

Mutkattoman keskusteluyhteydet sujuvoittavat toimintaa

Kaupallinen tavaraliikenne on yksi Tullin valvottava kohde. Koiran on opittava työskentelemään konttikentällä turvallisesti lukkien seassa samoin kuin trailereiden ja vetomestareiden seassa. Jotta operaatiot sujuvat molemmin puolin juohevasti ja turvallisesti, on tärkeä tutustua ja luoda mutkattomat keskusteluyhteydet terminaalien ja Tullin välille.

***

Juttu tullikoirista ja ohjaajistaan on julkaistu Stevecon henkilöstölehdessä syyskuussa 2023.

Tietoa kirjoittajasta

Elina Harjama

Elina Harjama on Steveco Oy:n tiedottaja.