Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

Ahtaajapatsas

Haminan ahtaajapatsaan paljastamisesta on 48 vuotta. Parempi olisi tietysti kirjoittaa vasta kahden vuoden kuluttua, kun patsas täyttää 50 vuotta, mutta jospa olen silloin jo muualla. Arvelen, että siellä ei palele.

50 vuotta liittyi patsaan paljastamiseen. Blomberg Oy täytti 1975 sen viisikymmentä ja kustansi patsaan. Ja hep, käsi ylös, kuka on ollut paljastajaisissa Yrjösenpohjassa. Moni oli ja myös ahtaaja ja ahtaajan poika. Genu puhui, pienellä Eriksson-aksentilla.

Kauppaneuvos Gerhard Eriksson oli arvostettu, myös möljällä. Sekä Kotka Stevedoringin että Blombergin ahtaajat kunnioittivat merikapteenia, kippari on aina kippari.

Rosterista hitsattu näköispatsas rullien lastaamisesta, ei mitään tulkinnalle varaa jättävää kivikasaa. Yllättävä, mutta onnistunut veto. Veikko Haukkavaara onnistui.

Puritaanit tietysti nurisivat, ei muka ollut ihan aidon näköistä. Aika on vaientanut valituksen, patsas on hieno ja hyvässä paikassa, rantsussa. Niin rantsussa, että kun on kunnon ylävesi, niin toisen äijän puntit kastuvat.

Kannattaa sen verran jaloitella katsomaan. Toisen äijän ilme on ovela, tuon näköisiä äijiä näki ennen satamassa, vieläkin voi nähdä arvauskeskuksessa tai torilla.

Juhlallisuuksien jälkeen elämä jatkui ja jatkuu. Välittömästi juhlista ahtaajan pojan tie vei Kasemattiin, oli vedettävä päivätanssit. Muistikuva sekin, että juhlan vuoksi voimansa tunnossa ollut trukkikuski tuli jotain naamailemaan, taisin vastata melkoisen ahtaajatyyliin. Ei siitä sielullemme sen kummempaa vammaa saatu, aina on morjesteltu.

Ahtaajapatsaan ukot ovat katselleet maailman menoa siis 48 vuotta. Paljon on alalla ehtinyt tapahtua, paljon on muuttunut. On tullut kalustoa, jonkalaisesta ei 1975 osattu uneksiakaan. On ollut suhdanteita, jos korkeaa, niin matalampaakin. Työtehtäviä on poistunut, työpaikkoja on syntynyt. Konttorille ei mene enää pomon sutaisemaa tuntilappua, jonka tulkitsemiseen joskus tarvittiin kai huonoon käsialaan tottuneita apteekkareita tai vastaavat tiedot.

Juuri nyt joudutaan laskemaan euroja entistä tarkemmin. Aina ei ole tasaista, nousuja tulee taas. Satama pitää leivässä aina.

Ahtaajan poika nukahtaa hymyillen jo odottaen sitä, että saa patsaan vaikka torin vessan tienoille. Onhan tässä sontaa suollettu.

***
Kuva: Katri Venäläinen

Tietoa kirjoittajasta

Jari Nenonen

Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Nenosen Ahtaajan poika -pakinoita julkaistaan Stevecon blogissa kerran kuukaudessa.