Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

Jari Immonen Stevecon toimitusjohtajaksi

DI Jari Immonen (54) on nimitetty Steveco Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän siirtyy Stevecolle Suomen Kaukokiito Oy:stä, jossa on toiminut toimitusjohtajana vuodesta 2014 lähtien.

Immosella on pitkäaikainen kokemus logistiikka-alan johtotehtävistä. Ennen Kaukokiidon aikaa hän on työskennellyt mm. PostNord Logisticsin Suomen operatiivisena johtajana sekä tanskalaisella logistiikkaoperaattori DSV:llä. Immonen on toiminut Logistiikkayritysten Liiton puheenjohtajana kolme vuotta ja jatkaa nyt varapuheenjohtajana.

- Olemme iloisia, että löysimme Henri Kuitusen työn jatkajaksi henkilön, jolla on laaja-alainen näkemys ja kokemus logistiikka-alasta, Steveco Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kari Savolainen toteaa.

- Haluan tässä yhteydessä kiittää toimitusjohtaja Henri Kuitusta hyvin tehdystä työstä, Savolainen jatkaa.

- Työskennellessäni pitkään logistiikka-alalla olen todennut Stevecon olevan merkittävä ja arvostettu logistiikkatoimija sekä suomalaisen teollisuuden ja kaupan tärkeä linkki muuhun maailmaan. Olen otettu saadessani mahdollisuuden tulla stevecolaiseksi, Jari Immonen sanoo.

Jari Immonen aloittaa uudessa tehtävässään syksyllä. Siihen asti vs. toimitusjohtajana toimii yhtiön varatoimitusjohtaja Ari-Pekka Saari.

Lisätietoja:

Kari Savolainen, Steveco oy:n hallituksen puheenjohtaja, p. 040 772 7282
Jari Immonen p. 0400 499 125