Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

Lukkoja, kuristuksia ja suuria unelmia

Pieni poika istuu takapenkillä vakavana jännittäen ihan ensimmäisiä kisojaan. Paluumatkalla kaikki on toisin. Ensimmäinen kultamitali kaulassa ja silmiin asti

ulottuva hymy. Äiti, minä voitin! Näistä kisoista – Imatran karkkipaineista - on nyt neljä vuotta ja tatamille poika astui ensimmäisen kerran kaksi vuotta aikasemmin. Brasilialainen Jiujitsu vei mennessään. Meidät kaikki!

Matkalle mahtuu paljon. Onnistumisia. Pettymyksiä. Lujaa tahtoa. Haaveita ja unelmia. Motivaation etsimistä. Itsekurin opettelua. Uskomaton määrä harjoittelua. Lukematon määrä kisoja. Leirejä. Luopumista. Onnea ja riemua. Menestyminen vaatii suurta rakkautta lajia kohtaan, päättäväisyyttä ja halua tehdä töitä. Malttia, mahdollisimman järkeviä valintoja sekä täydellistä omistautumista myös meiltä vanhemmilta. Joskus on myös seisottava lapsen ja pahan maailman välissä. Urheilu näyttää välillä myös lapselle sen surullisemman puolensa. Ikävät sanat. Kateus ja arvostelu. Välinpitämättömyys. Tärkeintä olisi kuitenkin säilyttää tekemisen ilo kaikesta huolimatta ja mennä eteenpäin pää pystyssä. Luoda poikaan vahva usko, että hän tekee tätä kaikkea vain itseään varten. Ei muita.

Viime vuosi oli Henryn vuosi. Voitosta voittoon. Alkuvuoden nuorten Suomen mestaruudesta loppuvuoden aikuisten Suomen mestaruuteen. Sama tunne tuntui taas valtaavan pojan päästä varpaisiin. Hattu kourassa ensimmäisiin aikuisten kisoihin. Puhelin soi ja poika kertoo hävinneensä. Äiti, minä huijaan! Äiti, minä voitin! Kyyneleiltä ei voi välttyä. Tuo pieni poika raidallisessa paidassaan ensimmäinen mitali kaulassa ja neljä vuotta myöhemmin aikuisten Suomen mestari seisoo korkeimmalla korokkeella se sama silmiin asti ulottuva hymy kasvoillaan. Palanen pienen pojan toteutunutta unelmaa.

Valokuva

Yli kaksikymmentä voitettua kisamatsia kuluneen vuoden aikana. Paikka Suomen nuorten Brasilialaisen Jiujitsun maajoukkueessa. Poika saavutti sen kaiken, mitä 15-vuotias voi vihreävöisenä saavuttaa. Tammikuun EM-kisat Lissabonissa olivat ensimmäiset kilpailut ulkomailla. Uutuuttaan hohtava sininen vyö ja päättäväisenä kohti Portugalia. Tällä kerralla oli pojan kuitenkin myönnettävä toisen olevan parempi. Suuren maailman taso on kova, mutta ei mahdoton. Poika teki parhaansa ja se riittää. Upea kokemus, valtavasti muistoja ja uudella innolla kohti seuraavia haasteita. On ollut ilo katsoa pojan omaa asennetta kilpailemiseen ja rohkeutta siirtyä tuttujen tatamien ulkopuolelle. Nöyryys, joka kaikesta menestyksestä huolimatta on tallella. Kukaan ei ole voittamaton ja aina voi pyrkiä parempaan. Valmista ei tule koskaan.

Valokuva

Uusi vuosi tuo lisää haasteita. Taso kovenee koko ajan ja töitä on tehtävä, jotta pysytään mukana. Paikoilleen ei voi jäädä eikä voitonhuuma vie pitkälle. On avattava salin ovi yhä uudelleen. Kerta toisensa jälkeen. Toisaalta uusi vuosi on kuitenkin aina myös puhdas sivu. Kaikki on jälleen mahdollista, kun oikein kovin tahtoo ja on valmis tekemään töitä unelmiensa eteen.

Kokonainen vuosi on kulunut ensimmäisestä Suomen mestaruudesta. Edessä on jälleen vuoden tärkein kisa. Se kaikista kirkkain mitali. Viikkoa ennen kisoja poika päättää yllättäen siirtyä ylempään painoluokkaan kisailemaan. Isojen poikien sarjaan. Rohkeaa – melkein uhkarohkeaa - ottaa vastaan vieläkin suurempi haaste alemman painoluokan ollessa vielä kuitenkin mahdollinen. Jännitys on käsinkosketeltavaa. Nuorten Suomen mestaruus 2018. Palkintokoroke on jälleen tyhjä ja mitalit jakamatta. Puhelin soi. Hiljaisuus. Äiti, minä voitin! Äiti, minä voitin! Onnea ja ylpeyttä. Eikä niiltä kyyneleiltä vältytty tälläkään kertaa.

Teksti ja kuvat: Riina ja Toni Vättö

Steveco tukee Henryn urheilu-uraa.

Teksti on aiemmin julkaistu Stevecon henkilöstölehdessä 1/2018

Tietoa kirjoittajasta

Steveco

Stevecon henkilöstölehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Lehti on luettavissa myös verkossa.