Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

Koreografia kunnossa ja kajakki kurssissa

”Ville on tervetullut vahvistus joukkoomme”, kuvailee Steveco Oy:n myyntijohtaja Mia Brunila.

Kun aiemmin eri huolinta- ja kuljetusliikkeissä työskennellyt Ville Huovila nimitettiin Steveco Logistics-tuoteperheen logistiikkapäälliköksi, hän palasi miltei lapsuutensa maisemiin.

Haminasta kotoisin oleva ja vielä toistaiseksi Espoossa asuva Huovila pitää kuitenkin myös Kotkaa ja koko Kymenlaaksoa kotiseutunaan.

”Olen viihtynyt Stevecon välittömässä ilmapiirissä hyvin. Mielenkiintoinen työpaikka luo pitävän perustan rakentaa uraani ja omaa tulevaisuuttani eteenpäin.”

Piristävä vastuu

Mia Brunila on työskennellyt Stevecolla vuodesta 1993 lähtien. Vuonna 2005 hän siirtyi huolitsijasta myyntipäälliköksi ja tämän vuoden syyskuussa Steveco Logistics-tuoteperheen myyntijohtajaksi.

”Kasvanut vastuu ei paina harteita, vaan antaa lisää virtaa, kun toimenkuvan laajennuttua myös koko alaa pääsee näkemään entistä avarammin”, hän toteaa.

Tätä nykyä Brunila on vastuussa Steveco Logistics-tuoteperheen myynnistä ja sen kehittämisestä. Työnkuvaan kuuluvat asiakkuuksien, sopimusten, ja hinnoittelun lisäksi digitalisaation mukanaan tuomien palveluiden kehittäminen.

Steveco Logisticsin myyntitiimi koostuu kokeneista ammattilaisista, mutta Brunilan mukaan kenelläkään ei ole varaa jäädä ”lepäämään laakereillaan.”

”Jokaisen täytyy olla selvillä siitä, miten ala kehittyy. Koulutus ja motivointi on kaikkien omalla vastuulla, mutta katson tehtäväkseni myös ohjata väkeä kehittämään ammattitaitoaan uusien haasteiden edessä.”

Myyjästä ostajaksi

Steveco Logistics- tuoteperhe sisältää satamaan ja logistiikkaan liittyviä palveluja aina lastinkäsittelystä huolintaan, varastointiin ja kuljetuksiin.

Asiakaskunnan muodostavat sekä kansainväliset että kotimaiset toimijat.

”Tuote on vaihtoehtoisesti koko kuljetusketju rahteineen ja palveluineen tai osia siitä”, Brunila kertoo.

Ville Huovila on Steveco Logisticsin historian ensimmäinen logistiikkapäällikkö. Hän vastaa rauta- ja maantiekuljetusten sekä varastoinnin alihankinnasta.

”Ennen olen ollut myyvällä puolella, joten tiedän kyllä nykyisessä toimessani, mitä pitää ostaa.”

Pitkien matkojen kuljetukset painottuvat vielä maanteille, mutta tulevaisuudessa raideliikenteen osuus kuljetuksista tulee kasvamaan nykyisestään.

”Yhtenä tulevaisuuden haasteena on kehittää ympäristöä huomioivia ratkaisuja kautta koko alan.”

SOME työtehtäväksi

Mia Brunilan mukaan myyntityöhön on oltava luontainen sisäinen into ja oikea asenne. Satama- ja logistiikka-alalla kilpailu kiristyy ja myös asiakkaiden vaatimukset kasvavat. Lisäksi digitaalisuus on tätä päivää myös kansainvälisissä kuljetuksissa. Mia Brunilan mielestä myös sosiaalisen median käyttö pitäisi nykyään olla oma työtehtävänsä.

”Kiireeltä ei voi välttyä, mutta suunnittelemalla omat tekemisensä järkevästä pystyy keskittymään olennaiseen”, Brunila toteaa.

Kansainvälisten kuljetusten parissa vapaa- ja työajan raja hämärtyy jo pelkästään siitä syystä, että yhteyttä pidetään eri aikavyöhykkeillä toimivien asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Myös Huovila myöntää, että tarpeen vaatiessa logistiikkapäällikön on joustettava ajankäytöstään.

”Täytyy muistaa myös olla itse kriittinen työajan suhteen. Työt on tehtävä, mutta on osattava myös itse hellittää tahtia, kun tilanne sen sallii.”

Onnitteluja väärälle miehelle

Mia Brunilan pikkuserkun vaimo on Brunilan täysnimikaima, joka työskentelee Kotkan kaupungin viestintäpäällikkönä.

”Posteja ja muitakin viestejä menee kaimalle ja hänelle tarkoitettuja puheluita tulee toisinaan minulle.”

Ville Huovilalla taas on oma täysnimikaimansa metsäteollisuusyhtiö UPM Kymmenen Oyj:n palkkalistoilla.

”Kun nimitykseni logistiikkapäälliköksi julkaistiin, niin osa onnitteluista taisi mennä väärälle miehelle. ”


Mia Brunila
48-vuotias myyntijohtaja
asuu Kotkassa
perhe: avomies ja kaksi lasta
harrastukset: flamencotanssi, karnevaalisamba ja verryttelynä itämainen tanssi

Ville Huovila
30-vuotias logistiikkapäällikkö
asuu Espoossa, mutta on muuttamassa Kotkaan
perhe: avovaimo
harrastukset: kajakkimelonta merellä ja sulkapallo

Miian ja Villen haastattelu julkaistaan joulukuussa ilmestyvässä SATAMA 2/2018 -asiakaslehdessämme.

Teksti: Ville Vanhala
Kuva: Johannes Wiehn

Tietoa kirjoittajasta

Mia Brunila

Mia Brunila on Stevecon myyntijohtaja