Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

WAU! tuumasi kuljettaja, kun  uuteen meno­peliinsä  tutustui

Steveco otti viime vuonna käyttöönsä uudenlaiset perävaunut paperi- ja kartonki­rullien kuljetuksia varten MM Kotkamillsin tehtaalta Mussalon ja Hietasen satamiin.

Uusien vaunujen suunnittelu ja rakentaminen kestivät yli vuoden, mutta tuloksena saatiinkin ainutlaatuiset perävaunut.

Uusia perävaunuja kuljettaa Stevecon operaattorina HMK-Drive. Yhtiön kuljettajat ajavat paperi- ja kartonkirullia ympäri vuorokauden kussakin vuorossa kolmen kuljettajan voimin.Yksi normaalia pidempää perävaunua ajavista kuljettajista on Saana Jaakkola. Hän kertoo, että varsinaiseen työhön lastin kasvanut pituus ei ole juuri ole vaikuttanut – kiitos hyvän tekniikan.

Itse asiassa muutokset ovat tienneet parannuksia. Kuljetusta helpottaa viimeisen vaunun kääntyvä akseli, josta on erityistä hyötyä risteyksissä ja tiukoissa mutkissa.

”Vaunun käännös on akselin ansiosta tavanomaista loivempi, ilman akselia tarvitsisin kääntymiseen enemmän tilaa”, kuvailee Jaakkola.

Vilkun ja kameran yhdistelmä uutta

Uusissa kuljetusyksiköissä on neliakseliset 15,5-metriset puoliperävaunut. Uudella kuormasidontajärjestelmällä varmistetaan, ettei sidonta pääse löystymään missään vaiheessa kuljetuksen aikana.

”Lisäksi autojen peilissä on kamera. Kun laitan vilkun oikealle, kamera näyttää oikean puolen kuolleen kulman. Pystyn hallinnoimaan autoa kameran ansiosta paremmin.”

Jaakkola kertoo, että vilkun ja kameran yhdistelmä oli hänelle itselleen täysin uutta.

”Kun pääsin kokeilemaan sitä ensimmäistä kertaa, tuli olo, että wau, jo on!”

Purkuvuoroa ei tarvitse odotella

Matkat MM Kotkamillsin tehtaalta Mussaloon ja Hietaseen ovat lyhyet, ajassa mitattuna suuntaansa noin vartin matkoja.

Mussalossa on HMK-Driven Kotkamillsin kuljetuksia varten varattu muutama lippa, joten omaa vuoroa ei tarvitse odottaa. Yleensä omaa purkuvuoroa ei Jaakkolan mukaan tarvitse paljon odotella Hietasessakaan.

Uusissa perävaunuissa rullat lastataan sivulta, ja kun rullat on lastattu, kuljettaja laskee alas ensin siivekkeet, sen jälkeen seinät ja katon.

Kuljettaja voi seurata sidontaa kameroiden välityksellä myös seinien ja ovien ollessa suljettuna.

Uusien perävaunujen käyttöönotto on sujunut Jaakkolan mielestä hyvin ilman kommelluksia. Yhdellä kollegoista on ollut kerran rengasrikko, mutta se voi sattua kenelle tahansa ja millaisessa autossa tahansa.

Pitkät vapaat helpottavat lapsiperheen elämää

HMK-Drivella työvuorojärjestelmä on rakennettu siten, että yhden työvuoron pituus on 12 tuntia. Vuoroja on peräkkäin neljä, jonka jälkeen on kuuden päivän vapaa.

”Minulle järjestely sopii hienosti. En oikeastaan voisi toivoa parempaa, sillä perheessämme on pieni lapsi, jota varten jää pitkien vapaiden ansiosta hyvin aikaa”, kertoo Jaakkola.

Yövuorot eivät sekoita hänen elämäänsä, sillä pitkän vapaan aikana ehtii myös levätä. Työvuorojen aikaan lapsenhoidosta vastaa puoliso.

Jaakkola pitää työstään ja kehuu alalla toimivia ihmisiä reiluiksi. Toisia ollaan aina valmiita auttamaan.

”Ainakaan toistaiseksi minua ei ole kertaakaan ärsyttänyt lähteä töihin.”

* * *

Teksti: Kirsi Riipinen Kuvat: Marko Laukkarinen

Tietoa kirjoittajasta

Satama

Satama on Stevecon asiakaslehti, joka ilmestyy suomenkielisenä kaksi kertaa vuodessa.