Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

Hän oli maata monta nähnyt

Ennen oli kaikki paremmin. Ihmisen ei tarvinnut lomallaan raahautua turismikohteisiin petkutettavaksi. Syitä oli useita. Ei ollut lomia, ei ollut rahoja, ei juuri lentokoneitakaan. Joku hurja oli mennyt matkustajalaivalla Amerikkaan. Menolippu, kannen alla.

Eräs nuori merimies lähetti 70-luvulla äidilleen kotiin kortin Meksikosta.

Matkustaminen oli edustuksellista. Sen hoitivat merimiehet. Menivät vieraisiin maihin, näkivät erivärisiä ihmisiä, papukaijoja, apinoita. Joku saattoi tuoda elävän kilpikonnan. Se oli ihme, vaikka voikukan lehtiä söikin. Kissoja harmitti, eivät mahtaneet sille mitään.

Merimiestarinat olivat nykypäivän matkailuohjelmien edeltäjiä. Nyt voi matkustamatonkin istua sohvallaan ja katsoa maailman ihmeitä. Ennen oli luotettava Masaan tai yhden reissun messikalle Kalleen, saadakseen tietoa muusta maailmasta. Valehtelivathan ne ryökäleet.

Ei ymmärretty ennen, että siellä toisen pään satamassa asui ihan samanlaisia ihmisiä. Oli lastaajia ja lastaajilla perheet. Jos Kotkassa tai Haminassa saattoi saada laivasta ostettua Wrigleyn purkkaa, niin iloiset tummat vesselit voivat mässyttää samaa herkkua päiväntasaajan tienoilla.

Jos ahtaajan emäntä täällä ilahtui Maxwell House-kahvista, niin kollegansa Rion favelassa saattoi kiehauttaa maistuvat mokat samasta aineesta. Ukko toi laivasta.

Merimiestarinoiden mukaan valtaosa vieraiden satamakaupunkien naisista oli kiimaisia kaunottaria. Kauneus on katsojan silmässä, varsinkin kolmen kuukauden seilauksen jälkeen ja American dollar aiheuttaa kyllä suopeutta, jos ei nyt aitoa kiimaa.

Kaislahameista puhuttiin ja jollain valokuvauskoneen omistajalla saattoi olla näyttää kuva paljasrintaisesta lei-kaulaisesta havaijilaistyttösestä. Olihan se ihan toista kuin paksuissa talvivaatteissa liikkuvat kalvakat piikalikat.

Amerikkaan seilanneet kertoivat nelilamppuisista Amerikanraudoista. Kaikilla satamajätkillä oli sellaiset siellä, täällä oli kylän kovimmalla sällillä Ifa. Ylityöpomo saattoi ajaa Volkkarilla, jos oli kokenut sosiaalisen nousun Jawasta.

Merenkulkija tuli ulosmaksuineen ja tuliaisineen ja istui mielellään, dongarit jalassa, kertomassa maakravuille merimiesjuttuja. Ihmeteltiin nimitatuointia (vosu Boniksesta) eikä ymmärretty, että 60 vuoden päästä puhdasnahkaista pidetään jotenkin outona.

Tietoa kirjoittajasta

Jari Nenonen

Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Nenosen Ahtaajan poika -pakinoita julkaistaan Stevecon blogissa kerran kuukaudessa, yleensä kuukauden viimeisellä viikolla