Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

Sijoittaminen kiinnostaa Eemeliä - ehkä ihan ammatiksi asti

Eemeli Virolainen on ollut kolme kesää töissä Stevecon talousosastolla Kipparinkulmassa.

-Ensisijaisesti olen tuurannut lomat ostoreskontrassa, mutta sen lisäksi olen tehnyt myyntireskontran ja laskutuksen juttuja ja missä ylipäätään apua on tarvittu.

Eemelin opiskelut Saimaan ammattikorkeakoulussa alkavat olla loppusuoralla. – Kaikki kurssit olen suorittanut ja jäljellä on vain opinnäytetyön kirjoittaminen. Sen työn olen jo aloittanut.

Opinnäytetyön aihe on sijoittaminen, mikä on Eemelin oma kiinnostuksen kohde. Se on niin iso mielenkiinnon kohde, että hän harkitsee suorittavansa omakustanteisesti sijoituspalvelualan tutkinnon (APV), joka tarvitaan, jos aikoo työskennellä sijoitusten parissa esimerkiksi pankissa tai vakuutusyhtiössä.

Eemeli kertoo seuraavansa kiinnostavien yhtiöiden uutisointia mm. Kauppalehdestä.

- Netistä löytyy paljon minua viisaampia ihmisiä, jotka kirjoittavat aiheesta. Yritysten omat kirjoitukset ja lausunnot eivät välttämättä kerro koko totuutta eli on hyvä lukea riippumattomien henkilöiden ajatuksia. Yksi tällainen kiinnostava yhtiö, jonka kehitystä seuraan, on Nordea.

Toki Eemeli on itsekin tehnyt sijoituksia, mutta toistaiseksi maltillisilla summilla, opiskelijabudjetilla.

Lappeenrannassa vielä puoli vuotta

Eemeli muutti Lappeenrantaan alun perin siellä jo opiskelevan tyttöystävän perässä.

– Armeijan jälkeen minulla ei ollut mitään tarkempaa käsitystä, mitä haluaisin opiskella, mutta joku tutkinto piti suorittaa ja niin päädyin ammattikorkeaan opiskelemaan.

Kuluneen kesän, kuten aiemmatkin kesätyökesät Eemeli on asunut Pyhtäällä vanhempiensa luona. Opiskelujen päättyminen alkaa kuitenkin jo häämöttää.

- Aion asua vielä puoli vuotta Lappeenrannassa ja kirjoittaa opinnäytetyön siellä kaikessa rauhassa valmiiksi. Tyttöystävä on jo valmistunut rakennusinssiksi ja on töissä Kotkassa.

Työnhaku Eemelilläkin on siis edessä viimeistään ensi vuoden alussa. – Sitten katsotaan, mitä olisi mahdollisesti tarjolla. Aina ei voi valita mieleisintään.

Aiempien vuosien yleisurheilu- ja jalkapalloharrastukset ovat taakse jäänyttä elämää ja tilalle vapaa-ajanharrastukseksi on tullut salilla käyminen.

*‍**

Eemelin haastattelu on julkaistu syyskuussa ilmestyneessä Stevecon henkilöstölehdessä.

Kesätyöhaku 2020 on pian ajankohtainen. Seuraa Stevecon rekrytointisivua sekä somessa LinkedIn, Facebook, Twitter ja Instagram

Tietoa kirjoittajasta

Elina Harjama

Elina Harjama on Steveco Oy:n tiedottaja.