Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

Mielenkiintoinen aihe vei mennessään

Fräulein Franziska saa kymmenen postikorttia Hampurista. Jokaisessa Hampurin satamaa kuvaavassa kortissa on paljon hienolla miehen käsialalla kirjoitettua tekstiä ja lähettäjä on numeroinut kortit, eli tarina jatkuu kortista toiseen. Kortit on postitettu samana päivänä 26.8 1897 ja ne ovat olleet perillä Frankfurtissa seuraavana päivänä.


Valokuva




Valokuva



– Tämä kymmenen kortin kokonaisuus on yksi suosikeistani. Voin vain arvailla, millaista tunteiden paloa tuo tarina pitää sisällään, sanoo Allan Pihl.

Pihl pystytti elokuun lopussa Hietaseen yhden aamupäivän ajaksi näyttelyn postikorttikokoelmistaan. Ennakkoon oli käsitys, että kyseessä on varsin arvokas ja arvostettu näyttely, mutta kukaan ei osannut varautua siihen miten arvokas, arvostettu ja häkellyttävän tyylikäs.

Esillä oli mm. osa Vänrikki Stoolin tarinoihin liittyvästä kokonaisuudesta. Korteista osa on Albert Edelfeltin käsialaa. Yhdessä monista kansioista oli kuvapostikortteja Pariisin naisvossikkakuljettajista. Kun naiset Suomessa saivat ensimmäisinä Euroopassa äänioikeuden v.1906, Pariisissa naiset saivat seuraavana vuonna oikeuden toimia vossikkakuskeina. Oliko Pariisin tapahtuma merkittävämpi vai ei – ainakin siitä julkaistiin runsaasti toinen toistaan kiehtovampia postikortteja. Häkellyttävän kauniita olivat myös Hands Across the Sea – korttisarjan silkkiin ommellut kuvitukset.

Mainetta ja mitalisadetta

Pihlin The German Empire at Sea (Saksan valtakunta merellä) – näyttelykokonaisuus on niittänyt mainetta ja kunniaa niin Suomessa kuin ulkomailla, viimeisimpänä Tampereella toukokuussa järjestetyssä European Stamp Exhibition Finlandia 2017- tapahtumassa saavutettu kultamitali.


Valokuva



Kuva: Jukka Malm

– Olen saavuttanut tällä kokoelmalla neljästi kultaa Pohjoismaiden tasolla, eli aina kun olen osallistunut. Suomessa kokoelma on voittanut kansallisen postimerkkinäyttelyn Grand Prix palkinnon vuonna 2014, jonka vuoksi sitä ei saa enää täällä esittää kilpailuluokissa ennen vuotta 2024.


Valokuva



Näyttelykokoelmia rakentaessaan Pihl pyrkii selvittämään korttien painotekniset tiedot ja ajankohdat, sekä kulkeneiden korttien postireitit ja postitus ajankohdat hyvin seikkaperäisesti. Kortit on koottu tauluiksi aikakausittain ja aihepiireittäin ja korttifaktojen lisäksi niissä on runsaasti historiatietoa.

– Brittien v. 2012 Skotlannissa järjestettyyn avoimeen näyttelyyn lähtiessäni sain evästykseksi Suomesta, etten veisi kokoelman sukellusvenesota-osuutta näytille. Ajattelin kuitenkin, että miksi alkaisin historiaa kieltämään, joten otin ne rohkeasti mukaan, mikä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Tuloksena silloiset postikorttiluokan ME pisteet ja suuri kultamitali.

Kuvasarja sota-aluksista on harvinaisuus

Valokuva

Saksalainen kirjapaino-osaaminen oli parasta maailmassa 1800 ja 1900-luvun taitteessa. Siitä todisteena on mm. kuvasarja saksalaisista sota-aluksista. Pihlillä on sarjoja peräti kaksi, jotka ovat hankittu eBayn nettikaupasta.

– Olen nähnyt kahdenkymmenen vuoden aikana maailmalla kaksi muuta samanlaista sarjaa, joten kyseessä on suuri harvinaisuus. Onkin ihmeellistä että saksalaiset päästävät maastaan ulos tuollaisia aarteita.


Valokuva



Pihl kertoo näyttelykokonaisuuden rakentamisen alkavan mielenkiintoisen aiheen taustatietojen selvittämisestä. Aineiston kerääminen mm. erilaisilta internetin myyntikanavilta ottaa oman aikansa, jopa vuosikymmeniä, samoin kuin historian selvittäminen. Itse näyttelytaulujen tekeminen on se nopein osuus.

Näyttelyt eivät ole se syy, miksi keräilijä uppoutuu harrastuksensa pariin. – Ei tätä näyttelyitä varten tehdä ja palkitsemiset ovat vain muiden mielipiteitä. Mielenkiintoinen aihe vain yksinkertaisesti vie mennessään.

Pihlillä on parhaillaan menossa seuraavan projektin selvitystyö ja materiaalikin on jo kasassa. Tähän projektiin liittyy toissa keväänä tehty Reinin jokiristeily. Enempää Pihl ei hanketta tässä vaiheessa avaa.

Allan Pihl työskentelee nosturinkuljettajana Kotkan Hietasessa.

Keräily alkoi pikkujätkänä

Allan Pihl on ollut keräilijä käytännössä koko ikänsä.

– Olen pikkujätkästä saakka kerännyt kaikenlaista alkaen purkkapakettien jääkiekkokuvista. Kotona nurkat ovat täynnä kirjoja, postimerkkejä ja kaikkea muuta mahdollista kerättävää. Postikortit tulivat kuvaan mukaan 1980-luvun alkuvuosina.

Aikaan ennen nettiä Pihl kiersi huutokauppoja, antikvariaatteja, messuja ja kirpputoreja. Netti tuli kuvaan mukaan 2000-luvun alussa ja maailman markkinat avautuivat.

– Alkuun netissä meni yökausia. Onneksi alkuhuumaa ei kestänyt kovin kauan, joten ollaan vielä hengissä.


Valokuva



Pihl kuuluu useaan filatelistiseuraan, mutta yksi jäsenyys on kieltämättä himpun verran muita hohdokkaampi. 1. elokuuta 2013 hänet kutsuttiin ja hyväksyttiin jäseneksi The Royal Philatelic Society London –nimiseen, v.1869 perustettuun maailman vanhimpaan filateliseen yhdistykseen.

– Siellä on jäsenenä myös kuningatar Elisabeth II, Pihl toteaa.

Allan Pihl on toisen polven ahtaaja. Hän tuli Haminan satamaan töihin heti armeijan jälkeen vuonna 1978. Nykyään hän työskentelee nosturinkuljettajana Hietasessa.

Juttu Allan Pihlin keräilyharrastuksesta on julkaistu Stevecon henkilöstölehdessä 2 / 2017. Koko lehti on luettavissa myös verkkoversiona.

Tietoa kirjoittajasta

Elina Harjama

Elina Harjama on Steveco Oy:n tiedottaja.