Ajankohtaista

Boeing Dreamliner laskeutuu välilaskuineen 15 tunnin lennon jälkeen Rio de Janeiron kentälle. Kamat kantoon ja Suomen hintoihin verrattuna puoli-ilmainen taksimatka hotellille, joka sijaitsi Copacabanan ja Ipaneman rantojen risteyksessä. Majoittuminen ja pieni kierros lähialueella. Kaikesta näkyy, että on karnevaaliaika. Ruokakaupassa ja kaduilla väkeä mitä erilaisimmassa asuissa uikkareista lähtien värikkäämpiin asuihin ja väkeä oli liikkeellä paljon. Sitähän Riossa riittää asukasluvun ollessa reilut kuusi miljoonaa ja metropolialueella noin 12 miljoonaa.

Varsinainen karnevaalialue Sambadromo oli kuitenkin noin 10 km päässä kaupungin keskustassa. Se on paikka, jossa sambakoulut esiintyvät massiivisten lavasteiden kera läpi viikon kestävän karnevaalin. Pääjuhla on siis siellä, mutta eri kaupunginosissa on omia street partyja eri aikoihin. Puoliltaöin päädymme hotelliin, kotimassa kello lähestyi jo aamuviittä.

Seuraavina päivinä tuli kaupunki tutuksi. Rantojen ohella näkemisen arvoisia paikkoja oli paljon ja vajaan viikon aikana ei kaikkea ehdi nähdä. Ehkä tunnetuin nähtävyys, Kristus-patsas vaikutti koollaan ja sijainnillaan ja sen juurelta olivat näkymät huikeat. Rannoilla cariocat (nimitys Riossa syntyneelle) ottivat rennosti ja välitön fiilis välittyi kaikkialle. Beachfutis ja -volleypelejä oli tiheään. Seurasin hetken kuuden teinipojan rinkiä ja pallo pysyi ilmassa vähintään vartin. Siinä olisi suomalaiselle futisliigajengillekin tekemistä. Bossanovabändit rantabaareissa toivat tunnelmaa, caipirinha ja paikalliset sekä muutkin oluet virkistivät janoista kulkijaa. Normikoko olutta tilatessa 0,75 - 1 litran pullo. Ruokapuolella tarjonta oli kuin missä tahansa suurkaupungissa ja meidän hintatasoon verrattuna halpa.

Centron alueella tutuksi tuli yöelämästään tunnettu kaupunginosa Lapa, jossa vaihtoehtoja oli riittävästi. Taksimatka hotellilta sinne maksoi alle viisi euroa. Metroakin kokeiltiin, mutta taksien ollessa niin halpoja liikuttiin pääasiassa niillä. Jardim Botanicossa kävimme vuokrapyörillä. Se on puistoalue, joka rajoittuu sademetsään ja pieniä polkuja pääsee kävelemään sen laitamilla, vaikuttava kokemus ja vihreyden määrää on vaikea kuvailla. Pikkuapinoita ja joitakin perhosia lukuun ottamatta ei nähty muita eläimiä. Kaupungissa on lukuisia faveloita, köyhien asuinlähiöitä, jotka muistuttavat lähinnä hökkelikyliä, eikä niihin menemistä suositella. Keskustasta kauempana sijaitseviin eivät edes poliisit mene ilman armeijaa. Osa niistä on kuitenkin ihan turvallisia vierailla ainakin päiväsaikaan.

Aivan hotellimme lähellä vuoren rinteeseen rakennettu favela oli kiinnostava, eikä vähiten sieltä iltaisin pimeyden laskeuduttua kattoterassille kuuluvien, lähes mystisten sambarytmien vuoksi. Voi hyvin kuvitella millainen rinki soittajia ja sambaajia paikalle on kokoontunut viettämään iltaa.. Kaiken kaikkiaan Rio tuntui turvalliselta, poliiseja oli näkyvästi esillä ehkä johtuen karnevaaleista ja varustus oli pari pykälää meikäläistä järeämpää. Koko aikana nähtiin vain yksi taskuvaras, joka Ipaneman rannalla singahti pikkusaaliin kanssa karkuun uhri perässään. Veikkaan, että ei jäänyt kiinni, sen verran sähäkästi liikkui.

Kuuden päivän jälkeen oli aika vaihtaa maisemaa. Dingon Neuman lähti Riosta banaanilaivalla, meillä oli lento Montevideoon Uruguayhin. Tälle osuudelle jatkoimme neljän henkilön voimin, sillä tyttäremme palasi saman illan lennolla Suomeen saatuaan vain viikon loman. Tämä lento ei mennyt ihan yhtä sujuvasti, sillä alkuperäinen lento peruttiin ja meidät + muita vietiin bussilla toiselle kentälle, josta kuin ihmeen kaupalla ehdimme toiselle lennolle ja saavuimme perille alkuperäisen aikataulun mukaan. Jopa matkalaukut tulivat samassa koneessa, joka oli positiivinen yllätys. Suurkaupunki (1,4 miljoonaa asukasta), tosin kenttä oli pieni, mutta todella moderni. Kieli vaihtui espanjaksi, joten hieman paremmin alkoi ymmärtämään mitä ympärillä puhuttiin.

Hotelli oli jälleen vain korttelin päässä rannalta, joten 30 asteen lämpötiloissa oli kätevää pulahtaa uimaan. Meillä vähemmän tunnettu, mutta tyylikäs ja siisti kaupunki, jossa nähtävää toki riittää. Vilkas keskusta ja paljon viihtyisiä kuppiloita terasseineen. Yksi päivä vuokrapyörillä ja käytiin pitkää rantakatua pitkin eri kaupunginosissa. Uruguay on maanosan kehittynein ja ehkä eurooppalaisin maa, toki perinteisellä lattarimentaliteetilla höystettynä. Se on myös kallein, mutta edelleen meidän hintatasoomme verrattuna halpa syömisen, juomisen ja liikkumisen suhteen. Brasilian tapaan iso lihantuottajamaa, joten pihvit olivat sen mukaisia. Tämän stopin tarkoitus oli vanhemman poikamme jääminen vaihto-opiskeluun paikalliseen yliopistoon, joka myös alkoikin mutta jäi vain muutaman viikon mittaiseksi. Hotellista löytyi kytkös Suomeen: yksi respan työntekijöistä oli aloittamassa työt seuraavalla viikolla paikallisella UPM:llä.

Ryhmä kutistui siis kolmeen henkeen ja viimeisiksi kolmeksi päiväksi jatkoimme Buenos Airesiin. Molemmat kaupungit sijaitsevat saman lahden rannoilla, joten niiden välillä liikennöivä lauttayhteys oli kätevä tapa matkustaa. Maailman nopeimmaksi mainostettu lautta taittoi vajaan 200 km matkan kahdessa tunnissa. Jossain vaiheessa mittasin kännykän navigaattorilla nopeudeksi 90 km/h, kannelle ei jostain syystä päässyt. Lautta saapui keskustaan, josta taksilla hotelliin. Taksit olivat siellä vielä halvempia kun Riossa. Tällä kertaa hotelli oli keskustassa ja vaikka kyseessä oli merenrantakaupunki, niin uimarannat olivat vähintään 10 km matkan päässä.

Väkeä kaupungissa oli kolme miljoonaa ja metropolialueella 13 miljoonaa. Kaupunkia halkovalla pääväylällä vaatimattomat kuusi kaistaa per suunta. Liikenne oli meikäläisten näkökulmasta vähän villiä, eikä kaistoista ja suuntamerkeistä aina tarvitse välittää. Paikka olisi paratiisi Parkkipaten intohimoisille valvojille.

Näkemistä riittää ja taas tuntui aika loppuvan kesken. Upeita aukioita ja rakennuksia niin paljon, että niihin turtuu. Vilkkaita ostoskatuja ja idyllisiä kujia katukuppiloineen. Iltaelämän viihdepuoli oli hallussa ja valinnanvaraa riittää, puhumattakaan taas niistä pihveistä. Viiniäkin osaavat mokomat valmistaa ja myyvät sitä halvalla. Yksi erikoisempi nähtävyys on La Recoleta -hautausmaa, joka on meidän mittapuulla mitattuna upea. Sieltä löytyy mm. Evita Peronin ja presidenttien hautoja. Harvemmin noissa tulee vierailtua, mutta tällä kertaa kyllä kannatti. Kotkan Parikalla tosin herättäisi varmaan hämmennystä, jos samaan tyyliin rakennuttaisi hautaholvin. Tangon lisäksi maa on tunnettu intohimoisista rokkifaneista ja useista paikoista kuului länsimainen rytmimusiikki tunnettujen laulu- ja soitinyhtyeiden esittämänä.

Jalkapallon MM-titteleistä nämä kolme käymäämme maata ovat voittaneet lähes puolet ja se kyllä näkyy vähän joka paikassa. Riossa ollessamme paikallinen seura Flamengo voitti cupin ja Buenos Airesissa lauantai-iltaa viettäessä tuli suorana muutaman kilometrin päästä Boca Juniorsin peli, jossa voittivat maan mestaruuden, Maradonakin oli paikalla ja kuvissa mukana. Riolaisen Flamengon paita poikani päällä Montevideossa aikaansai useita paheksuvia katseita. Näissä maissahan elämä on osa jalkapalloa. Montevideossa taksikuski tiesi yhden suomalaisen, Jari Litmanen. Jalkapallo / Etelä-Amerikka – siinä olisi aihe kokonaan omalle blogille.

Teimme siis reissun koko perheen kanssa, 15 päivää lentoineen helmi-maaliskuun vaihteessa tänä talvena. Paluu samoja reittejä Lontoon kautta, tosin muutaman tunnin pidempänä. Kaikki meni ok ja matkavakuutukset otettiin taas onneksi turhaan.

Kaikki paikat käymisen arvoisia ja mihin vain niistä voisi lähteä uudestaan.

Terveisin Sami

Pääkuvassa Copacabanan ranta illansuussa