Lue uutiset ja blogiartikkelit
Jo vuosikymmeniä Pankaboardin kartonkituotteita on lastattu itäsuomalaisessa metsämaisemassa rekkoihin ja kuljetettu Kotkan satamiin odottamaan lastausta laivoihin. Tulevaisuudessa digitalisaatio ja tekoäly tuovat helpotusta toimitusketjun hallintaan – ja ehkä myös kustannuksiin.
Olet todennäköisesti saanut joskus ravintolassa juomasi alle kartongista valmistetun lasinalusen. On hyvin todennäköistä, että sen materiaali on valmistettu keskellä itäsuomalaista metsämaisemaa Pielisen järven kupeessa Pankakoskella. Siellä nimittäin sijaitsee Pankaboardin tehdas, eikä vastaavia erikoiskartonkeja valmisteta kovinkaan monessa muussa tehtaassa koko maailmassa.
Pankaboardin tehtaalla valmistuu myös esimerkiksi kartonkisia pakkausmateriaaleja elintarvikkeille sekä erilaisille luksustuotteille. Lisäksi erikoiskartongeista valmistetaan muun muassa kartonkisia valokuvakehyksiä, vihannesrasioita sekä korkintiivisteitä.
”Vaikkapa kaakaolevitepurkin korkin alta voi löytyä kartongistamme jalostettu paksu kartonkisinetti, joka tiivistää korkin kerta toisensa jälkeen”, kertoo Pankaboardin toimitusketju- ja asiakaspalvelujohtaja Arto Pekkarinen.
Kartonkituotteita 65 maahan
Jo vuosikymmeniä yhtiön tuotteita on lastattu Pankakoskella juniin tai rekkoihin ja kuljetettu Kaakkois-Suomessa sijaitsevaan satamakaupunkiin Kotkaan. Mussalon ja Hietasen satamissa Stevecon työntekijät vastaanottavat kuljetukset ja siirtävät tuotteet satamavarastoihin. Varastoista tuotteet lastataan joko kontteihin tai suoraan laivaan.
Pankaboardin kartonkituotteita on käsiteltävä erityisen huolellisesti, sillä ne valmistetaan kunkin asiakkaan toimittamien mittojen ja vaatimusten mukaisesti. Siksi käsiteltävänä on paljon eri kokoisia ja painoisia kartonkirullia ja arkkipalletteja.
”Kaluston täytyy olla meidän tuotteillemme sopivaa, ja tuotteita tulee käsitellä oikein. Huolimattomuus voi aiheuttaa tuoterikkoja ja -vaurioita”, Pekkarinen kertoo.
Steveco tukee Pankaboardia myös logistiikkaan liittyvissä dokumentoinneissa ja huolintapalveluissa.
Useimmiten Pankaboardin tuotteet matkaavat Kotkan satamista Manner-Eurooppaan ja Iso-Britanniaan, mutta monesti myös esimerkiksi Intiaan, Malesiaan ja Indonesiaan. Pankakoskelaisia kartonkituotteita viedään kaikkiaan 65 maahan.
Takana pitkä ja sujuva yhteistyö
Pekkarinen kertoo, että yhteistyö Stevecon kanssa on sujunut mallikkaasti. Nykyään Steveco käsittelee Pankaboardin viennistä noin 25 prosenttia.
”Steveco on vahva satamaoperaattori ja pitkäjänteinen toimija. Heidän operoimistaan satamista on hyvät yhteydet määräsatamiin”, Pekkarinen sanoo.
Suuri etu on myös se, että prosessit Pankaboardin ja Stevecon välillä ovat selkeitä. Päivittäistä yhteistyötä tekevät kokeneet ja motivoituneet henkilöt. Pekkarisen mukaan myös yllättävät tilanteet hoituvat sujuvasti, kun molemmat osapuolet tietävät, mitä tekevät.
Yhteistyön sujuvuutta kiittelee myös Stevecon myyntijohtaja Markus Myllylä.
”Yhteistyömme perustuu avoimuudelle. Tunnemme toistemme toimintatavat, ja olemme saaneet asiat hoidettua sujuvasti vaikeinakin aikoina”, Myllylä sanoo.
Suurin osa yhteistyöstä keskittyy nimenomaan Pankaboardin tuotteiden vientiin, mutta Steveco myös purkaa Pankaboardille tulevaa erikoistuotteiden vaatimukset täyttävää sellua laivoista. Sellu kuljetetaan paluukuormina Kotkasta Pankakoskelle.
Nopeat muutokset aiheuttavat päänvaivaa
Vaikka Pankaboardin ja Stevecon yhteistyö on sujunut hyvin, vaikeitakin aikoja on ollut. Myllylän mukaan haasteita ovat asettaneet sekä metsä- että satamateollisuuden suuret rakennemuutokset.
”Maailmanpoliittinen tilanne on molemmille aloille haastava. Riskit ovat lisääntyneet. Kuljetusreittejä on pitänyt miettiä uusiksi milloin sotien, milloin tukossa olevan Suezin kanavan takia”, hän sanoo.
Muutoksia tapahtuu nyt niin nopeasti, että niihin ei aina ole mahdollista reagoida niin nopeasti kuin markkina vaatisi, Myllylä harmittelee.
Päänvaivaa ovat aiheuttaneet myös kuljetusketjun häiriötilanteet, esimerkiksi lakot, Pankaboardin Pekkarinen huomauttaa.
”Yhteistyöllä olemme kuitenkin saaneet tilanteita ratkaistuksi. Stevecolla on tehty esimerkiksi poikkeavia varastojärjestelyjä”, hän kertoo.
Pekkarisen mukaan Stevecolta on löytynyt asiantuntevaa henkilöstöä ratkomaan myös esimerkiksi tullauksessa vastaan tulleita ongelmia.
Kilpailuetuina erikoistuminen, ammattitaito ja laatu
Pekkarinen kertoo, että Pankaboardin pyrkimys on erikoistua koko ajan spesifisimpiin tuotteisiin ja loppukäyttökohteisiin sekä korostaa vastuullisuutta. Juuri tiettyihin tuotteisiin erikoistuminen, vahva ammattitaito ja korkea laatu ovat syyt, miksi pieni, kotimainen toimija on pärjännyt hyvin kovassa kansainvälisessä kilpailussa, Stevecon Myllylä uskoo.
”Suomessa tehdyt tuotteet ovat pitkälti sertifikaattien mukaisia, mutta markkinalla liikkuu monenlaisia kilpailevia tuotteita”, Myllylä sanoo.
Se aiheuttaa kuitenkin myös haasteita.
”Täytyy löytää keino, jolla tuoda esille se, että nämä tuotteet ovat korkealaatuisia, kestäviä ja vastuullisesti tehtyjä. Jos et voi kilpailla hinnalla, miten kerrot kilpailuedun kentälle?”
Digitalisaatiosta ratkaisu moneen pulmaan
Vaikka Pankakosken tehtaan sijainti on suotuisa esimerkiksi kuitupuun hankintaan, yhtä haastetta Pankaboardin ja Stevecon yhteistyöllä ei voida ratkaista: Suomesta on pitkä matka joka paikkaan.
”Olemme käytännössä saari, ja nyt vientiteollisuuden kannalta ainut tärkeä maarajakin on ummessa. Tällä hetkellä kaikki metsäteollisuustuotteet kulkevat laivalla, mikä tietää isoja logistiikkakustannuksia. Pärjätäänkö sillä kansainvälisessä kilpailussa ja jos ei, miten kustannusten kasvu saadaan taklattua?”, Myllylä pohtii.
Sekä hän että Pekkarinen ovat kuitenkin luottavaisia tulevaisuuden suhteen. He uskovat digitalisaation ja tekoälyn mahdollisuuksiin. Tiedon hyödyntäminen ja jakaminen oikein ja turvallisesti on tärkeää, Pekkarinen korostaa.
”Digitalisoitumisen ansiosta voimme tehdä entistä reaaliaikaisempaa seurantaa. Satamaan tulevien lastien purkuaikoja on jo nyt pystytty seuraamaan entistä paremmin uuden teknologian ansiosta. Kun toimitusketju hallitaan mahdollisimman hyvin, voidaan pyrkiä entistä kustannustehokkaampiin ratkaisuihin”, Myllylä kertoo.
Logistiikan kustannukset ovatkin merkittävä kulu Pankaboardin kaltaiselle toimijalle, jonka tuotteista menee vientiin 99 prosenttia.
”Koko teollisuus on saman haasteen edessä. Meidän on varmistettava, että toiminnot ja toimitusketjut sopivat nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Siinä toimivan yhteistyön merkitys korostuu”, Pekkarinen sanoo.
Pankaboard – Pankakoski Mill Oy
● Pankakoskella on valmistettu kartonkituotteita vuodesta 1912 lähtien, ja yhtiö on ollut yksityisessä omistuksessa vuodesta 2006.
● Tehdas sijaitsee Itä-Suomessa Lieksan Pankakoskella. Kaksi kartonkikonetta.
● Työllistää 170 henkilöä.
● Liikevaihto noin 80 miljoonaa euroa vuonna 2023.
Julkaistu SATAMA 2/2024Avautuu uuteen välilehteen-asiakaslehdessämme joulukuussa 2024
Teksti: Iina Kansonen, kuva: Ukko Torni
Satama on Stevecon asiakaslehti, joka ilmestyy suomenkielisenä kaksi kertaa vuodessa.