Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

Petri katsoo tuotantoa nyt Ressun näkökulmasta

- 30 vuoden kokemuksesta ahtaajana on paljon hyötyä uudessa työssä, mutta se on ollut iso yllätys nähdä, että resurssikeskuksessa tehdään niin paljon muutakin kuin työnjakoa. Paljon on vielä opittavaa, mutta on ollut kiva päästä näkemään asioita toiselta puolelta ja joitakin asioita on nyt helpompi ymmärtää, sanoo Petri Kumpunen.

Petri oli viime talvena uuden edessä, kun terveyshuolista oli tullut iso este ahtaajan työn jatkumiselle. Esimerkkinä hän sanoo, että yksi työvuoro surraamassa tarkoitti loppuviikon sairauslomaa.

- Pohdimme työterveyden ja Ilmarisen kanssa erilaisia vaihtoehtoja jatkaa työelämässä eläkeyhtiön myöntämän kuntoutustuen avulla. Kun Harri Korpela otti yhteyttä ja kysyi, olisinko kiinnostunut tulemaan ressuun, olin vähän hämilläni. Tällainen vaihtoehto ei ollut tullut mieleen.

Petri oli kevään ja kesäloman jälkeen työkokeilussa. Syyskuusta alkaen hän on kuulunut ressun vakinaiseen kalustoon toimihenkilösopimuksella.

- Korpela varoitti, että työ saattaa olla aika stressaavaa välillä, kun puhelimet soivat ja tekemistä on paljon.

Hietasen vuosista iso hyöty

Ressuun haluttiin henkilö, joka on ollut Hietasessa töissä. Petri sanookin, että töiden ja olosuhteiden tuntemisesta on melkoisesti hyötyä, kun jakoihin tulee muutospyyntöjä.

- On helppo ymmärtää mitä muutoksia pitää tehdä. Siitäkin on apua, että tietojärjestelmien logiikka oli ennestään tuttu. Olin ollut niiden kanssa tekemisissä risarullahommissa ja Hietasen portilla. Välillä jaon tekeminen ja muuttaminen on kuitenkin aikamoista palapeliä.

Petri aloitti työt Stevecolla vuonna 1993. Yrittäjäperheessä kasvaneena hän oli ollut lapsesta asti tekemisissä koneiden kanssa, ehtinyt nuorena miehenä seilata merillä Nesteen tankkereilla, kuljettaa räjähdysaineita, ajaa bussia kolme vuotta ja tehdä kaikenlaista muutakin.

Kolme ensimmäistä Steveco-vuotta kuluivat Kantasatamassa puutavaraa purkamassa.

- Seuraavat kuusi vuotta, Kantasataman sulkemiseen saakka olin risarullamiehenä. Olin viimeisessä ryhmässä, joka siirrettiin Kantasatamasta pois. Pyysin päästä Mussaloon ja laitettiin Hietaseen. Siellä olin sitten ihan näihin päiviin saakka. Tein melkein kaikkea, mitä Hietasessa tehdään. Myös risarullahommia.

- Minut on otettu ressussa hyvin vastaan ja se on kiva juttu. Tämä on ollut kyllä hyvä tilaisuus minulle.

Seurakuntatyö pitää vapaa-ajan kiireisenä

Kotkalaisen Petrin vapaa-aika kuluu seurakuntajuttujen kanssa ja niin on ollut 80- luvun lopulta asti. Tällä hetkellä hän on Karhulan Helluntaiseurakunnan puheenjohtaja ja ensi vuoden alusta alkaen hän edustaa Kaakkois-Suomea Suomen Helluntaikirkon hallituksessa. Myös vaimo on tiiviisti mukana seurakunnan toiminnassa.

- Mielelläni olisin enemmän veneellä merellä, mutta aika ei oikein riitä, Petri naurahtaa.

Tietoa kirjoittajasta

Elina Harjama

Elina Harjama on Steveco Oy:n tiedottaja.