Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

Nosturin mukana myyty työnjohtaja kannustaa kokeilemaan uusia asioita

Haminasta kotoisin oleva Kari Halonen kävi pienenä poikana katsomassa laivoja satamassa. Silloin hän ei vielä arvannut, että hänestä tulisi satama-alan monitaituri. Vaikka työ on välillä vienyt Helsinkiin, hän lukee itsensä edelleen haminalaiseksi. Haminaan hän palasi Helsingin-vuosien jälkeen, vaikka onkin muuttanut nyttemmin Myllykoskelle.

Satamaura alkoi kesällä 1998, kun Halonen suoritti ahtaajatutkinnon oppisopimuksena Stevecolla. Sen jälkeen oli Helsingin vuoro hänen toimiessaan liikenteenhoitajana Container-Depotilla ja ahtaajana Containershipsillä. Syksyllä 2001 Halonen palasi kotiseudulle, ja pääsi tuolloin upouuteen Mussalon satamaan töihin.

"Kotkasta yksi kaveri halusi välttämättä päästä Helsinkiin töihin, vaihdoimme päittäin", kertoo Halonen.

Satamalta Stevecolle

Kotkan Sataman palveluksessa Halonen työskenteli nosturinkäyttäjänä ja monitoimimiehenä. Eräs ympyrä sulkeutui, kun mies myytiin nosturien mukana. Steveco osti nosturitoiminnan ja nosturinkuljettajat siirtyivät mukana vanhoina työntekijöinä.

Satama-alassa Halosta viehättää sen monimuotoisuus, sillä kokeilemaan on päässyt erilaisia tehtäviä. Ala kehittyy koko ajan, ja koulutuksen myötä toimenkuvat muuttuvat. Satama elää ajassa. Hän pitää hyvänä myös sitä, että on nähnyt eri yrityksiä ja erilaisia toimintatapoja.

Ahtaajataustasta on valtavasti apua uudessa työssä

Ura etenee kohti työnjohtajan toimenkuvaa, jonka mahdollistaa Stevecon ja Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston yhteistyönä järjestämä koulutus. Työnjohtajana hän suunnittelee laivan lastauksen ja purun, ja pitää silmällä tulevaa ja lähtevää liikennettä. Hänen ajatusmaailmaansa kuuluu, että työntekijä on oman tehtävänsä paras asiantuntija. Hän puuttuu asiaan vasta, jos työ ei näytä sujuvan. Ahtaajataustasta on valtavasti apua sen ymmärtämisessä, mitä työntekijät tekevät.

"Ahtaaja tietää koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella, miten työ kannattaa tehdä", Halonen sanoo.

Ahtaajavuosinaan Halonen piti huolta työntekijöiden edunvalvonnasta toimimalla työsuojelutehtävissä ja varaluottamusmiehenä. Hän oli aikoinaan myös ammattiosaston toimikunnassa valvomassa jäsenistön etuja. Hän jäi niistä tehtävistä hiljattain pois, kun vaihtoi niin sanotusti toiselle puolelle pöytää. Työnjohtajat kuuluvat eri liittoon kuin ahtaajat.

Myös datanomin tutkinto plakkarissa

25 vuoden aikana tietotekniikan tulo on mullistanut satamatyötäkin. Kun Kari Halonen aloitti ahtaajana, ei ollut päätelaitteita. Muutos on merkinnyt sitä, että työntekijöitä tarvitaan vähemmän mutta myös yksittäisen työntekijän toimenkuva on laajentunut. Halonen arvelee, että koko Suomessa ahtaajien määrä on viime vuosina vähentynyt radikaalisti. Tällä hetkellä Kotkan seudun satamissa työskentelee noin 450 ahtaajaa.

Halonen on suhtautunut innolla uuden oppimiseen ja tietotekniikan lisääntyessä hän tuli opiskelleeksi myös datanomin tutkinnon.

Kun Haloselta kysytään, suositteleeko hän muillekin mahdollisimman monenlaisten työtehtävien kokeilemista, vastaus on painokas "Kyllä, todellakin!". Hän jatkaa sanomalla, että eri yrityksissä työskentely on myös rikkaus, sillä on aina hyvä, jos työkalupakista löytyy erilaisia tapoja päästä samaan lopputulokseen.

* * *

Teksti: Elina Talvio
Kuvat: Tero Talvio

Kari Halosen haastattelu on julkaistu toukokuussa ilmestyneessä Stevecon henkilöstölehdessä, joka on kokonaisuudessaan luettavissa verkossa

Tietoa kirjoittajasta

Steveco

STEVECO on konsernin henkilöstölehti. Se ilmestyy suomenkielisensä kolme kertaa vuodessa. Printtilehden lisäksi lehden voi lukea verkossa.