Ajankohtaista

Lue uutiset ja blogiartikkelit

 

”Meillä todellakin on mitä myydä"

Myyntijohtaja Ville Kuitunen arvostaa stevecolaisten tekemisen meininkiä: kaikki haluavat hoitaa asiakkaan tarpeet turvallisesti, oikein ja oikea-aikaisesti.

Viime vuoden huhtikuussa Stevecon myyntijohtajana aloittaneella Ville Kuitusella on vankka kokemus logistiikasta ja satamatyöstä. Hän teki nuorena trukkikuskin töitä sekä on lastannut ja purkanut rekkoja ja kontteja. Hän on toiminut myös Hietasessa Stellalla työnjohtajana sekä terminaalipäällikkönä. Wallenius Wilhelmsen Logisticsilla Kotkan terminaalissa hän oli toimitusjohtaja, HaminaKotkan satamassa puolestaan myyntipäällikkönä ja liikennejohtajana.

Ura satamassa ei ole ollut määrätietoinen valinta, pikemminkin hän kutsuu sitä sattumaksi. Suvustakaan ei ole tullut alalle ohjausta.

”Lähimmäksi taitaa päästä isoisän isä, joka toimi Kotkan sataman naapurustossa suutarina ja todennäköisesti korjasi myös satamatyöläisten kenkiä.”

Satama on ollut Kymenlaaksossa iso työnantaja, ja osa kavereista teki siellä töitä. Sinne Kuitunenkin omien sanojensa mukaan lähinnä ajautui. Työnteko oli loputa niin kivaa, että se vei mukanaan.

Nuoruusvuosien jälkeen hän muutti Helsinkiin opiskelemaan, mutta palasi töiden perässä syntymäkaupunkiinsa Kotkaan.

Kollegoissa vanhoja tuttuja

Stevecoon hänet houkutti mielenkiintoinen työ. Kuitunen pitää myynnistä ja asiakkaiden kanssa asioiden ratkomisesta.

”Steveco on hyvämaineinen paikallinen yritys, oikeastaan jo instituutio, jolla on vahvat juuret Kymenlaaksossa.”

Kuitunen tunsi uransa varrelta joukon stevecolaisia, mikä helpotti sekin siirtymistä. Myös osa asiakkaista oli ennestään tuttuja.

Hän huomauttaa, että Suomesta on vaikea kuvitella toista alan yritystä, jossa olisi näin vankka yhteenlaskettu kokemus ja osaaminen.

”Osalla henkilöstöä osaaminen on karttunut kymmenien vuosien aikana, mutta joukossa on toki myös nuorempaa verta. Yritykseen tulevaa helpottaa, kun tietää tukevasta selkänojasta. Täällä on aina joku, jolta kysyä. Kollegat ovat olleet kannustavia, kuin valmentajia.”

Kuitunen arvostaa työyhteisönsä asennetta: no nonsense, töissä tehdään bisnestä.

”Myynnin ihmisille on tärkeää, että asiakaslähtöisyys on itsestään selvää läpi talon. Tekemisen meininki tarkoittaa täällä, että kaikki haluavat hoitaa asiakkaan tarpeet turvallisesti, oikein ja oikea-aikaisesti.”

Töiden tekeminen yhdessä on hänen mukaansa kaiken lisäksi hauskaa. Tunnelma on välitöntä, ja huumori yhdistää ihmisiä.

Laaja tarjooma yllätti

Uusi myyntijohtaja on ollut positiivisesti yllättynyt, kuinka monenlaisia asioita Steveco tekee. Hänelle oli tietenkin selvää, että yhtiö on laajan palvelun satamaoperaattori. Sen sijaan yllätys on ollut, miten laajalti Steveco tarjoaa varsinaisen satamatoiminnan ulkopuolella kuljetuksia, rahteja, huolintaa ja varastointia.

”Meillä todellakin on mitä myydä!”

Lähitulevaisuus ja taantuman kehittyminen huolettavat kaikkia. Kuitusen mielestä tällaisessa tilanteessa ei auta muu kuin mennä eteenpäin.

”Suhdanteet ovat mitä ovat, mutta se mikä menee alas, tulee myös ylös. Lamaantuminen tai masentuminen ei kanna mihinkään. Suhdanteita ei yksi ihminen muuta, mutta voimme porukalla etsiä uusia mahdollisuuksia ja olla aktiivisia. Meidän tehtävämme taantumassakin on huolehtia asiakkaidemme asioista ja luoda samalla uutta. Siitä tulee myös lisämotivaatiota työhön.”

Parhaimmat kicksit syntyvät hänen mielestään silloin, kun hankala tilanne saadaan kääntymään porukalla voitoksi. Mikä muu olisi töissä palkitsevampaa, hän pohtii.

Kuitusen mielestä työssä kaikkein parasta on kuitenkin vapaus. Hän itse säätelee työpäivänsä, ja jos se vaikuttaa tylsältä, on peiliin katsomisen paikka.

Stevecolaiseen työkulttuuriin kuuluu hänen mukaansa se, että ihmiseen luotetaan ja hänelle annetaan vastuuta. Kuitusen mielestä tasapaino on kunnossa.

”Luovalle ja uteliaalle ihmiselle talon kulttuuri sopii hyvin. Saan olla mukana siellä, missä tapahtuu.”

Thrash metalia ja klassista

Työ ei saa koskaan olla koko elämä. Kuitunen asuu perheineen Pyhtäällä, ja hän pitää huolen siitä, että aikaa jää myös omille harrastuksille. Muun muassa kitaraa soittavalle miehelle musiikki on tärkeää.

Kuitusta ei saa houkuteltua nimeämään yksittäistä suosikkiaan, sillä siihen kuuluu ”kaikki hyvä musiikki Slayerista Schubertiin”.

Hän käy myös keikoilla. Erityisen hyvin mieleen on jäänyt takavuosien Kiss-yhtyeen konsertti, jonka jälkeen hänen tuttavansa oli onnistunut järjestämään tapaamisen bändin jäsenten kanssa backstagella.

”Se oli varsinainen once in a lifetime -kokemus”, Kuitunen kertoo.‍

Ville Kuitunen, 46

  • Syntynyt Kotkassa, asuu Pyhtäällä.
  • Aloitti Stevecon myyntijohtajana 1.4.2023.
  • Koulutukseltaan logistiikkainsinööri, opiskellut sen lisäksi projekti- ja myyntijohtamisen YAMK-tutkinnon.
  • Ura muun muassa terminaalipäällikkönä Hietasessa Stellalla, toimitusjohtaja Wallenius Wilhelmsen Logisticsin Kotkan terminaalissa, myyntipäällikkö ja liikennejohtaja HaminaKotkan satamassa.
  • Perhe vaimo ja kaksi lasta.
  • Harrastukset musiikki monipuolisesti, jalkapallo penkkiurheilijana. Kannustaa Kotkan omaa joukkuetta FC KTP:tä sekä AS Romaa.

Villen haastattelu on julkaistu joulukuussa 2023 ilmestyneessä SATAMA-asiakaslehdessämme.

Teksti: Kirsi Riipinen
Kuva: Marko Laukkarinen

Tietoa kirjoittajasta

Satama

Satama on Stevecon asiakaslehti, joka ilmestyy suomenkielisenä kaksi kertaa vuodessa.