Steveco ja Haminan Satama ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen
Steveco Oy ja Haminan Satama Oy ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen, joka antaa Steveco Oy:lle ja Hamina Multimodal Terminals Oy:lle mahdollisuuden neuvotella ahtaustoimintojen yhdistämisestä.
Neuvotteluja käydään kesän 2010 aikana siten, että ne saatetaan päätökseen elokuun loppuun mennessä.
Toteutuessaan Stevecon ja HMT:n ahtausliiketoimintojen yhdistäminen muodostaa Haminan - Kotkan seudulle johtavan, selkeästi Suomen vahvimman terminaalikokonaisuuden, joka pystyy tehokkaasti ja räätälöidysti palvelemaan paitsi Suomen vientiä ja transitoliikennettä myös bulk- ja projektilastiasiakkaita.
Laaja konekalusto ja monipuolisesti osaava henkilöstö turvaavat resurssien joustavan käytön ja mahdollistavat reagoinnin muuttuvissa volyymitilanteissa niin lastinkäsittelyn kuin varastoinnin osalta, mikä mahdollistaa kasvun kustannus tehokkaasti. Päällekkäisyyksien sijaan operaattorilla on myös mahdollisuus keskittyä terminaalikohtaiseen erikoistumiseen. Yhdenmukaiset ja tehostetut prosessit hyödyntävät kaikkia asiakkaita.
Stevecon ja HMT:n ahtausliiketoiminnan yhdistämisellä pyritään turvaamaan työpaikat ja satamien kilpailukyky. Pyrkimyksenä on myös saada Haminan ja Kotkan satamiin uusia lastivirtoja, joilla on positiivinen työllistävä vaikutus.
Prosessin edetessä tulemme käymään asioita läpi asiakaskohtaisesti.
Lisätietoja:
Tapio Mattila, johtaja, myynti ja markkinointi, Steveco Oy p. 044 2323 502
Niko Orpana, toimitusjohtaja, HMT Oy, p. 044 381 0049
Kari Savolainen, toimitusjohtaja, Steveco Oy, p. (05) 2323 200







